Kirjoitin reilu kolme kuukautta sitten siitä kuinka Viestintävirasto ennakkosensuroi suomalaisia verkkotunnuksia. Eräältä lukijalta sain tänään palautetta kirjoituksestani ja hän kertoi omasta tapauksestaan, jossa hän on ensin rekisteröinyt sukunimeensä perustuvan verkkotunnuksen ja kuinka Viestintävirasta haluaa nyt peruuttaa rekisteröinnin, koska verkkotunnus voi perustua jonkin toisen henkilön nimeen.

Tuo tapaus on aivan järjetön, sillä sehän tarkoittaa sitä että peritteessa kukaan ei saisi rekisteröidä sukunimeensä perustuvaa verkkotunnusta, jos sukunimi on kaksiosainen tai yhdyssana. Kohtuutonta tapauksessa on mielestäni myös se, että Viestintävirastolla viranomaisena ei ilmeisesti ole mitään velvollisuutta edes osoittaa, että nimi perustuu jonkin toisen henkilön etu- ja sukunimeen vaan perusteeksi riittää se, että se voi perustua.

Tässä tapauksessa verkkotunnuksen rekisteröinyt henkilö on hankkinut väestörekisteristä selvityksen, että tämän nimistä henkilöä ei ole, joten siltä osin odotellaan mielenkiinnolla millaisen vastauksen viestintävirasto antaa tuon selvityksen jälkeen.

Toinen mielivaltainen säännös on pykälä, jonka mukaan peruutus ei oikeuta verkkotunnusmaksun palauttamiseen. Jos viranomaisella ei ole velvollisuutta osoittaa nimen perustumista toisen nimeen, eikä rekisteröintiä tekevällä ole mahdollisuutta tarkistaa mahdollista päällekkäisyyttä julkisista rekistereistä, tulisi verkkotunnusmaksu määrätä palautettavaksi lyhentämättömänä. Kyseessä ei silloin ole rekisteröintiä yrittäneen henkilön tekemä virhe, vaan viranomaisen mielivaltainen tulkinta.

Olisiko muuten mahdollista, että viestintäviraston verkkotunnuspalvelu tarkistaisi nämä päällekkäisyydet jo rekisteröintiä yritettäessä, eikä jättäisi tarkistusvelvollisuutta asiakkaalle. Mielestäni se olisi teknisesti mahdollista, jos eri viranomaiset viitsisivät tehdä vähän yhteistyötä. Kustannuksia siitä voisi oikeasti aiheutua, mutta olisivatko ne kustannukset suuremmat, kun siitä syntyvät, että asiakas käy jokaisen erillisen viranomaisen julkisista tietokannoista tarkistamassa päällekkäisyydet itse. Tuskinpa.

Rahastuksen makua fi-verkkotunnuksissa

Kustannuksista tulee mieleen myös suomalaisilla verkkotunnuksilla rahastus. Itselläni oli juuri muutama viikko sitten tarve verkkotunnukselle, jota tarvitsen ehkä vuoden verran, ehkä vähemmän aikaa. Kotimainen verkkotunnus olisi maksanut 52 euroa tuolta ajalta, vaikka sen olisikin saanut samalla hinnalla kolmeksi vuodeksi. Lisäksi sille olisi pitänyt hankkia jostain vielä nimipalvelunylläpitäjä ja maksaa siitäkin.

Vaihtoehtona oli sitten com-, net- tai info-verkkotunnus, ehkä joitain muitakin. Rapakon takaa rekisteröitynä tällaiselle tuli hintaa alle kuusi euroa vuodelta ja samaan hintaan sisältyy myös nimipalvelutietojen ylläpito. Vaikka volyymit olisivatkin rapakon takana toista luokkaan kuin Suomessa, niin ei mitenkään voi välttää sitä ajatusta, että Viestintäviraston hinnoissa on rajusti ilmaa. Mielestäni noin viisi euroa vuodessa olisi kohtuullinen hinta ja sillä Viestintäviraston pitäisi kattaa kulunsa.