Blogi: Internet
Finnet jatkaa kutistumistaan.
02.05.2006 21:30

Selvisi sitten lopultakin se Saunaverkon ostaja. Kaikki myynnissä olleet Saunaverkon palaset osti Tampereen Puhelin, joka kuitenkin jakeli omalle toimialueelleen kuulumattomia palasia pitkin muuta Finnettiä.

Kuten jo aiemmin on tullut aiemmin on tullut kirjoiteltua, Saunaverkko siirtyi Tampereella, Jyväskylässä ja Riihimäellä uusille omistajille asiakassuhteineen. Helsingin Saunaverkko siirtyi ilman asiakkaita, mutta sama ostaja saa sitten asiakkaat Finnetiltä, joka luopuu pääkaupunkiseudun laajakaistaliiketoiminnastaan.

Kilpailuvirasto sai sitten Saunalahti-Elisa-kaupan päätöksillään todellakin muutoksia suomalaiseen laajakaistamarkkinaan. Kun esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ennen toimi jopa neljä suurta operaattoria ja lukuisa joukko pienempiä, toimii aluella jatkossa vain kaksi suurta ja monta pienempää. Niin, tämähän on se asiakkaan etu.

Kenen asiakas olet?

Entisiltä Saunalahden asiakkailta voi todellakin kysyä tätä. Hetkeksi heistä tuli Tampereen Puhelimen asiakkaita, mutta vain teoriassa, sillä TP oli jo valmiiksi myynyt verkot ja asiakkuudet edelleen. Mahtoikohan kääriä hyvätkin rahat viiden minuutin omistamisesta? Ainakin sähköpostiosoitteiden vaihtoviikkoja on tiedossa runsaasti.

Jos olit Saunalahden asiakas Riihimäellä, olet jatkossa Päijät-Hämeen Puhelimen asiakas. Liittymäsi varmaankin tottelee jatkossa nimeä PHP Laajakaista, saat PHNetin palvelut, mutta liittymäsi saattaa edelleen toimia Saunaverkossa, kuten ennenkin. Ikävintä asiassa on, että sähköpostiosoitteesi ja kotisivuosoitteesi vaihtuvat varmuudella, eikä hintojen nousua tule estämään mikään.

Jyväskylässä Saunalahden laajakaistasta tulee TNNet Laajakaista ja palvelut tietty vaihtuvat TNNetin palvelimille, sähköposti- ja kotisivuosoitteiden mennessä uusiksi. Hinnoittelun suhteen TNNet ei vaikuta aivan mahdottomalta, mutta tiedä sitten.

Tampereella Saunalahden entiset asiakkaat pääsevät nauttimaan entisten toimivien palveluiden sijasta dna Laajakaista -liittymien toiminnan arpajaisista, kuten me pääkaupunkiseudun asiakkaat olemme päässeet osallisiksi Elisan arpajaisista. Myös palvelut vaihtuvat dna Internet -palveluiksi ja uutta sähköpostiosoitettaan pääsee arpomaan dnainternet.net -verkkotunnuksen alta.

Vastavuoroisuuden vuoksi, kun Tampereella siirrytään dna Laajakaista -asiakkaiksi, niin Finnet tasoittaa tilannetta ja pääkaupunkiseudun dna Laajakaista -asiakkaista tulee 24 Onlinen asiakkaita. Positiivista on jos he pääsevät Saunaverkkoon, eikä toimivaa verkkoa onnistuta rikkomaan. Tällöin ainakin jatkuvat arpajaiset verkon toiminnasta loppuisivat. Negatiivista... ...no ainakin sähköpostiosoitteet vaihtuvat.

Kuka tässä nyt voittaa?

Sonera ja Elisa ovat varmaankin suurimmat voittajat. Suurimpia häviäjiä ovat kaikki asiakkaat ja erityisesti ne joilla ei ole operaattoririippumatonta sähköpostiosoitetta. Kilpailu vähenee kaikilla näillä alueilla ja edellytykset hintojen nostamiselle ja palveluiden heikentämiselle ovat taas olemassa. Laajakaistamarkkinat tulevat ilmeisesti tässäkin asiassa seuraamaan mobiilimarkkinoita, joskin eri syistä.

Ai niin se Finnet, josta otsikossa mainitsin. Nuo tappiolliset asiakkaat eivät kelvanneet Ainalle, kun FinnetCom myytiin sille. Nyt kuitenkin löytyi ostaja, joka kuvittelee taistelevansa Soneran ja Elisan suuria rahavirtoja vastaan. Toivottavasti 24 Onlinella ymmärretään, että ei pidä kuvitella olevansa kolmas tai neljäs suuri, edes alueellisesti. Vain siten on mahdollisuus pärjätä.

Finnet kutistuu, vaikka nyt tuli Ryhmälle, myös "uusia" asiakkaita. Kehityksen suunta on kuitenkin väistämätön ja vain jääräpäisyyden väistyminen sivuun, voi saada aikaa muutoksen kehityksen suunnassa ja jatkuvassa kutistumisessa.

Finnetin tai oikeammin dna Laajakaistan kilpailijoille tiedoksi. Ne palvelut tuotetaan kolmen henkilön voimin, joten koittakaapas virtaviivaistaa omat organisaationne yhtä pieniksi ja pitää silti edes jonkinlainen palvelutaso. Aina se ei ole helppoa.

 

Copyright © 2008 Je.Org — Do you want to buy this domain name?