DNA liittyy roskaoperaattoreiden joukkoon
31.05.2006 23:40

Tällä kertaa Korkeapaine on saanut roskapostiasiakkaakseen DNA:n, jonka mainoskampanja perustuu "kerro kaverille" roskaamiseen. Sen minä vielä jotenkin ymmärrän, että Korkeapaine ei tajua lopettaa tätä roskabisnestä, onhan se sentään heidän ydinliiketoimintaansa. Sitä minä sen sijaan en ymmärrä, että miksi teleoperaattorit menevät jatkuvasti halpaan ja sortuvat näihin täysin tuhoon tuomittuihin kampanjoihin, joissa ainoa hyötyjä on mainostoimisto, joka näitä kampanjoita myy.

Tiedän, että tämä roskapostittava DNA on eri yritystä kuin se joka kauppaa Internet-palveluita. Samaa konsernia ne kuitenkin ovat ja maine meni nyt myös jälkimmäiseltä. En kyllä ole ollut vähään aikaan enää varma onko näillä kummallakaan mitään mainetta tai voiko se mennä vai kertyykö sitä vain lisää.

Meidän asiakkaiden tappioksi on kuitenkin pakko todeta, että samaan roskaoperaattoreiden joukkoon ovat jo aiemmin liittyneet Elisa ja Sonera, joten nythän ollaan sitten kaikki tasoissa. Kenenkään operaattori ei ole roskapostituksen suhteen vähemmän paha.

Lisäys: Eipä kovinkaan yllättävää, että kampanjassa on "huoltotauko". Tarkoittanee sitä, että operaattori ei sitten pitänytkään joko roskapostituksesta tai sen aiheuttamasta negatiivisesta palautteesta.

Mielestäni huvittava on DNA:n kampanjassa oleva roskapostittajan ilmiantosivu. Onkohan tuo lomake tarkoitettu sitä varten, että sillä voi ilmoittaa Korkeapaineen tai DNA:n markkinoinnin roskapostittajaksi vai onko sillä tarkoitus kerätä lisää osoitteita spämmättäväksi.

DNA:lla on myös toinen lähetä kaverille roskaa kampanja, joka on nähtävästi jo pidemmän aikaa ollut dna Kino -sivustolla. Sieltä voi lähettää roskapostia DNA:n tv-mainoksista.


Aiemmin roskaoperaattoreiden joukkoon liittyneet:

 

Copyright © 2008 Je.Org — Do you want to buy this domain name?