Sisäministeriö raportoi salaisten pakkokeinojen käytöstä
12.04.2006 16:35

Sisäasiainministeriö on julkistanut vuosittaisen kertomuksensa salaisten tiedonhankintakeinojen käytöstä vuodelta 2005. Jäin miettimään, että onko tässä nyt sitten tiedonhankinta salaista vai se miten sitä hankitaan. Näitä termejä rustaavat voisivat miettiä mitä kirjoittavat, sillä ymmärtääkseni kyse on kuitenkin tietojen hankkimisesta siten, että tiedon hankkiminen ei tule sen henkilön tietoon, jonka tietoja hankitaan.

Todellisuudessa kyse on kuitenkin niin salaisesta tietojen hankkimisesta, että lähinnä operaattoripuolella, josta tietoa hankitaan, on joissakin tapauksissa edelleen vaikeuksia todentaa tiedon hankinnan laillisuutta.

SALPA

Poliisilla on käytössään salaisten pakkokeinojen asiankäsittelyjärjestelmä eli SALPA ja suojelupoliisilla vastaava ns. kahdennettu SALPA-järjestelmä 1.11.2004 alkaen. Myös tulli on ollut järjestelmän käyttäjänä alusta asti. Järjestelmän kantavana ajatuksena on kirjata ja tilastoida kaikki televalvonta ja -kuuntelu pyynnöt, niihin liittyvät oikeuden päätökset ja seurata pyyntöä ja päätöstä koko siihen liittyvän tutkimuksen ajan.

Valitettavasti sisäasiainministeriön raportti ei sisällä tietoja teleyrityksiin ja muihin yhteisöihin kohdistetuista tietojen saatinoikeuden käytöistä, jotka ainakin joltain osin toteutetaan SALPA-järjestelmän kautta.

Poliisilain 36 §:n 2. momentin mukaan:

Poliisilla on oikeus saada teleyritykseltä ja yhteisötilaajalta tai teknisellä laitteella yhteystiedot sellaisesta teleliittymästä, jota ei mainita julkisessa luettelossa, tai teleliittymän, sähköpostiosoitteen, muun teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot, jos tietoja yksittäistapauksessa tarvitaan poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi.

Saman lain edellisessä pykässä ja tämän pykälän 1. momentissa asetetaan vielä vaatimus siitä että tietojen hankkimisesta päättää päällystöön kuuluva poliisimies.

Miten tietopyynnön kohde voi todentaa pyynnön lainmukaisuuden eli sen että siihen on tehtävän suorittamiseksi tarvittavat valtuudet tai että hankinnasta on päättänyt päällystöön kuuluva poliisimies? Nähdäkseni siihen ei ole mitään mahdollisuuksia.

Yksi tällainen, joskaa on ei aukoton mahdollisuus olisi SALPA-järjestelmän ja sen hyväksyntäprosessien avoin ja julkinen kuvaaminen. Ymmärtääkseni nämä tietojenhankintapyynnöt tulevatkin suurelta osin SALPA:n kautta, mutta ainakin Suojelupoliisi on kunnostautunut vielä vuoden 2005 aikana "tiskin ali" tehdyissä tiedonhankinnoissa tai niiden yrityksissä.

Poliisilaki vs. Pakkokeinolaki

Poliisin tiedonhankinta ei lakiteknisesti ole salainen pakkokeino, joskin se yleensä edeltää sitä tai liittyy siihen. Toisaalta se toimena on periaatteessa yhtä salainen eli tietojen kohteelle ei ole tarkoitus, eikä tietojen luovuttajalla ole lupaa ilmaista sitä, että hänen tietojaan on kyselty poliisin toimesta ja luovutettu poliisille.

Tiedonhankinnasta siis säädetään poliisilaissa ja salaisista pakkokeinoista pakkokeinolaissa. Kaiken kaikkiaan henkilötietojen käsittelyyn, säilytykseen, luovutukseen ja hankintaan liityvät lait ovat hyvin hajanaisia ja osin ristiriidassa keskenään. Lisäksi lait sisältävät tulkinnanvaraisuuksia, joita kukin taho pyrkii tulkitsemaan omaksi edukseen.

Käytännössä puhelimitse tai jopa kirjeitse ja sähköpostitse esiintyvä henkilö voi helposti harhauttaa tietojen luovuttajaa. SALPA:n aikakaudella tietoja ei pitäsi pyydellä näin, mutta totuus on monesti paljonkin teoriaa ihmeellisempää. Tietojen hankkiminen ja luovuttaminen pitäisikin luokitella salaiseksi pakkokeinoksi tai ainakin alistaa selkeästi ja ehdottomasti SALPA-järjestelmän kautta toteutettavaksi, sekä tehdä julkisesti tiettäväksi menetelmät, joilla tiedon hankintayritykset voidaan varmentaa oikeiksi. Nyt varmennusta on lähes mahdotonta tehdä ja SALPA-järjestelmän tuomat edut näkyvät vain rehellisesti toimivien poliisien toiminnassa, epärehellisen tai sääntöjä kiertävän toiminnan jäädessä kirjautumatta.

Vastaavasti kuin tarvittaisiin tiedonhankinnan oikeutuksen varmennukseen menetelmä, tarvittaisiin vastaavat menetelmät itse pakkokeinojen, eli televalvonnan ja telekuuntelun oikeutusten todentamiseen. Periaatteessa näihin on jo nyt olemassa toimivat menetelmät, mutta ei kukaan ala oikeudesta kyselemään jonkin pakkokeinopäätöksen olemassaoloa. Se sitäpaitsi mahtaa olla salainen, eli sitä tuskin edes kerrottaisiin.

Valtuuksien varmentamisen merkitys

Tiedonhankinnan, televalvonnan tai -kuuntelun valtuuksien varmentamisella ei olisi merkitystä, jos näiden tietojen ja valmiuksien luovuttaja ei olisi juridisesti vastuussa siitä, että tietoja ei luovuteta kuin asianomaiseen toimeen oikeuttavia pyyntöjä vastaan. Toisaalta asian voisi ratkaista poistamalla tämän vastuun, mikä omalta osaltaa johtaisi leväperäiseen henkilötietojen ja teletunnisteiden käsittelyyn. Tämä ei luonnollisestikaan ole haluttu lopputulos.

Raportti ei kerro mitään tietojenhankinnasta

Koska tietojenhankinta ei kuulu pakkokeinolain alaisuuteen ei raportti luonnollisesti kerro siitä mitään. Juuri siihen liittyvät tilastot olisivatkin ne mielenkiintoisimmat, sekä tieto siitä kuinka paljon tietojenhankintapyyntöjä kulkee SALPA-järjestelmän kautta ja kuinka paljon sen ohi.

Heitän tästä haasteen sisäasianministeriölle, kehittää tietojenhankinnan seurantaa ja kaikkien poliisilta tulevien tietojenhankinta- ja pakkokeinopyyntöjen laillisuuden tarkistusmahdollisuuksia. Menetelmät tulee kehittää sellaisiksi, että niiden toiminta voidaan kuvata julkisesti, niiltä osin kuin niihin liittyy jokin kolmas osapuoli tiedon tai teknisten oikeuksien luovuttajana, kuitentaan vaarantamatta tutkinnallisia mahdollisuuksia.

Avoimmuus myös lisää luottamusta, vaikka itse käsiteltävä tieto ei olekaan avoimesti käsiteltävää. Luultavasti myös käsittelyn laillisuus ja laillisuuden valvonta lisääntyisivät entisestään.