5 Soneran kumppanin hankinta
29.01.2006 19:50


Pekka Vennamo kävi Soneran toimitusjohtajana yhteistyökeskusteluja Telian kanssa vuonna 1998 ennen Soneran listautumista pörssiin. Keskustelut olivat rakentavia ja niitä käytiin hyvässä hengessä. Vennamon saatua potkut Soneran toimitusjohtajan tehtävästä 4.1.1999 Relander otti vastuulleen Soneran kumppanineuvottelut.

Telia halusi syventää yhteistyökeskustelua Soneran kanssa vuoden 2000 alusta alkaen. Relanderin silmissä Telia ei ollut kovinkaan korkealla, mutta hän ei tapojensa mukaisesti halunnut kertoa sitä suoraan Telian johdolle. Relander halusi näyttää voimansa ja pompottaa Teliaa kohtalokkain seurauksin.

Tämä toteutettiin siten, että Soneran ihmiset eivät juurikaan vaivautuneet matkustamaan Tukholmaan neuvotteluihin. Telian väen piti tulla Teollisuuskadulle Helsinkiin yleensä huomatakseen, että Telian Senior Vice President -tason ihmisten neuvottelukumppaneina Soneran puolelta oli yksi tuotepäällikkö-tason ihminen. Telian ihmisillä pyyhittiin Soneran lattiaa. Relanderilla ja hänen sisäpiirillään ei ollut aikaa neuvotteluihin "byrokraattisen ja vanhanaikaisen" Telian kanssa. Tämä sai Telian ihmiset raivon partaalle ja Relanderista tuli tiettävästi kirosana Telian ihmisille.

Telia kostaa

Nämä olivat käsittämättömän suuria virheitä. Telia ei osallistunut Euroopan umts-luparumbaan vuonna 2000 ja sillä oli nyt kymmeniä miljardeja käteistä rahaa. Sonera on lähes konkurssin partaalla. Käytännössä Telia oli vuoden 2002 tilanteessa ainoa relevantti yritys, jolla on rahaa ja strategisia perusteita ostaa Sonera.

Näin tapahtuikin 26.3.2002, jolloin Telia ja Sonera ilmoittivat fuusiosta. Yhdistyminen toteutui vaihtosuhteella, jossa Soneran osakkaat saivat 15,8 % preemion eli ylihinnan osakkeistaan edellisen perjantain kurssiin verrattuna. Ruotsin valtio sai uudesta yhtiöstä 45 prosenttia ja Suomen valtio 19 prosenttia. Yhtiön kotipaikaksi tulee Tukholma. Monien mielestä Sonera meni puoli-ilmaiseksi ruotsalaisille.

Uuden yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi nousee Soneran hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka ja Soneran toimitusjohtaja Harri Koposesta tulee uuden yhtiön varatoimitusjohtaja. Sonerasta oli tullut ongelma valtio-omistajalle ja siitä piti päästä eroon hinnalla millä hyvänsä, koska eduskuntavaalit ovat edessä alkuvuodesta 2003. Hinnalla ei ollut niin väliä ja saihan Suomi Tapio Hintikan uuden yhtiön väliaikaiseksi hallituksen puheenjohtajaksi. Se riitti valtio-omistajan kasvojen säilyttämiseen.

Telian strategisiin painotuksiin ei ole kuulunut toimia operaattorina Keski-Euroopassa. Näin ollen se ei ole ollut erityisen kiinnostunut Soneran hankkimasta Saksan umts-luvasta ja muista Euroopasta hankituista umts-luvista. Teliaa on kiinnostanut pohjoismaihin keskittyvänä operaattorina ensisijaisesti Soneran kotimaan matkapuhelintoiminta, joka tuo pääosan Soneran kassavirrasta. Tapio Hintikalla oli Soneran hallituksen puheenjohtajan roolissa kova kiire aloittaa keskustelut Telian kanssa uudestaan maaliskuussa 2001. Tämä oli erityisen hankalaa, sillä Relander oli suututtanut Telian ihmiset perusteellisesti, minkä lisäksi koko Sonera-kupla oli puhjennut.

Hintikalla oli kuitenkin valtio-omistajan tiukka toimeksianto lämmittää ryvettyneitä Telia-suhteita uudelleen fuusioitumista varten. Hintikka kävi keskusteluja Telian johdon kanssa syksyyn 2001 saakka. Ensimmäinen kommentti Telian puolelta oli kuulemma se, että "me emme sitten halua Kaj-Erik Relanderia tähän pakettiin, jos sen joskus saamme valmiiksi". Tämä vauhditti Soneran uuden toimitusjohtajan etsintää Relanderin tilalle. Telian asema oli kuitenkin niin ylivoimainen neuvotteluissa, että mitään valmista ei voinut syntyä kevään ja kesän 2001 aikana.

Tapio Hintikan oli pakko myöntää syksyllä 2001 julkisuuteen, että neuvotteluissa Telian kanssa pidetään taukoa. Tässä yhteydessä Hintikka myönsi käyneensä yhdistymiskeskusteluja Telian kanssa koko kevään 2001. Keväällä 2001 Hintikka kielsi jyrkästi tällaiset neuvottelut.

Lipposen hallitus olisi halunnut tyrkätä Relanderin rakentaman Sonera-pommin Telian syliin jo keväällä 2001, mutta se ei onnistunut yrityksessään. Tapio Hintikka teki kaikkensa Soneran myymiseksi Telialle edes jonkinlaisin ehdoin, mutta mahdottomiin hänkään ei pystynyt niin lyhyessä ajassa.

Telialla oli myös muutamia ehtoja, jotta se olisi kiinnostunut ostamaan Soneran. Ensinnäkin Sonera täytyy saneerata. Se tarkoittaa päällekkäisten toimintojen purkamista ja yli tuhannen ylimääräisen ihmisen irtisanomista. Tämä oli vaikea pala valtio-omistajan poliitikoille, jotka puhuvat työttömyyden alentamisen puolesta.

Toiseksi Telia tiettävästi haluaa Relanderin sisäpiirin ihmiset ulos Sonerasta. Telian mielestä on täysin käsittämätöntä, että vareliukset, harmiat, jaakkolat, sonkinit ja kumppanit edelleen lampsivat Soneran käytävillä keskeisissä tehtävissä. Miksi he eivät ole saaneet potkuja Relanderin mukana? Tämä on yksi asia, jota Telia ei voi ymmärtää.

Kolmanneksi Telia halusi Soneran halvalla, mielellään enemmistön osakekannasta korkeintaan 10 euron lunastushinnalla/osake. Valtio-omistaja halusi tietysti enemmän. Telia voitti tämän kisan ja sai Soneran reilusti alle 10 euron osakehinnalla.

Neljänneksi Telia halusi tiettävästi Relanderin laatimien pommien purkamista. Tällaisia toimia ovat mm. Relanderin mahdollisten taloudellisten väärinkäytösten selvittäminen, sekavien Soneran tekemien sopimusten selvittäminen, Soneran liiketoiminta- ja oikeudellisten riskien kattava selvittäminen ja Saksan umts-kuvioiden selkiyttäminen. Sonera voitti tämän kisan. Soneran sotkut jäivät Telian selvitettäväksi. Viidenneksi Telia halusi Soneran velat ja riskisijoitukset siirrettäväksi esimerkiksi valtion hallinnoimaan "Sonera-Arsenaliin." Teliaa ei kiinnostanut ottaa vaivoikseen Soneran mittavaa velka- ja riskitaakkaa. Sonera voitti tämän kisan. Telialle jäi Soneran mittava velkataakka ja Saksan markkinoiden merkittävät riskit.

Telia ei kiinnostanut Relanderia

Telia oli Relanderille liian pieni pala. Hän päätteli, että fuusio Telian kanssa toisi hänelle vain Telian pääjohtajan paikan. Relander halusi enemmän ja nopeasti. Kukaan ei tainnut kysyä, olisiko Relanderilla oikeasti ollut edes sijaa Telian "majatalossa"..

Kevättalvella 2000 Relanderin tavoitteet kumppanin suhteen olivat suuret. Soneran markkina-arvo oli tuolloin yli 422 miljardia markkaa. Vaihtoehtoina Relanderin mielessä olivat mm. Orangen ostaminen osakevaihtona, hollantilaisen KPN:n ostaminen tai yhdistyminen Vodafonen kanssa. Espanjalainen Telefónica oli myös kumppanilistalla. Relander uskotteli Soneran olevan kuumaa tavaraa. Bluffi ei purrut. Kumppanikandidaatit halusivat näyttöjä, joita ei löytynyt.

Sonera tavoitteli siis yhteistyön tiivistämistä myös maailman suurimman teleoperaattorin, Vodafonen, kanssa. Tässä suhteessa Sonera koki vakavan takaiskun helmikuussa 2002, kun Radiolinja julkisti tehneensä kansainvälisen yhteistyösopimuksen Vodafonen kanssa. Tiettävästi myös Sonera oli tavoitellut tätä yhteistyösopimusta.

Mitkään kumppanineuvottelut eivät edenneet tunnusteluja pidemmälle. Relanderin esitykset yhdistymisjärjestelyistä eri kumppaneiden kanssa olivat niin Soneraa suosivia, että ne aiheuttivat vain hymyn väristyksiä kumppanikandidaateissa.

Kumppanipuheet hatusta vedettyjä

Relander antoi julkisuuteen sellaisen kuvan, että Soneran kumppanikuviot olivat valmiiksi neuvoteltuja, mutta valtio-omistaja oli liian hidas tekemään päätöksiä asiassa. Todellisuudessa Lipposen hallituksen pöydälle ei tullut ainoatakaan ehdotusta Soneran yhdistämiseksi jonkin toisen teleoperaattorin kanssa. Tämän ovat vahvistaneet hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenet.

Käytännössä kumppanineuvottelut tarkoittivat Relanderin, Henri Harmian ja Jan Wernerin lentelyä ympäri Eurooppaa tekemässä "strategisia neuvottelutarjouksia" eri operaattoreille. Ne eivät purreet. Relander oli sotkenut soppaan myös investointipankkeja, jotka tekivät tunnustelujaan tähtitieteellisin palkkioin.

Mitään valmista ei syntynyt ja rahaa kului jälleen käsittämättömiä summia. Relanderin mahtipontiset elkeet ja ylimielinen käytös kumppanikeskusteluissa ei edesauttanut rakentavan yhteistyöilmapiirin muodostumista potentiaalisten kumppanien kanssa. Relanderia ja Soneraa ei yksinkertaisesti pidetty uskottavana kumppanitahona.

Soneran organisaatiokaavion mukaan Relanderin johtamaa kumppanin hakua tukivat vuoden 2000 ja 2001 aikana yrityskauppajohtaja Pertti Miettunen, kehitysjohtaja Aimo Olkkonen ja strateginen suunnittelujohtaja Niklas Sonkin. Heidän roolinsa oli vähäinen Soneran kumppaninmetsästyksessä. He eivät edes tienneet, missä yrityksessä Relander milloinkin oli keskustelemassa "fuusiosta".

Kumppanineuvottelujen ikkuna sulkeutui käytännössä kesäkuussa 2000. Tällöin alkoi umts-lupien huutokauppakierros Euroopassa ja keskeiset teleoperaattorit halusivat keskittyä tähän peliin. Huutokauppakierroksen päätyttyä syksyllä 2000 operaattoreilla ei ollut rahaa Soneran ostamiseen ja muutenkin Soneran ja sen pääjohtajan maku olivat pahasti laimentuneet markkinoilla.

Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen ja Soneran hallitus olivat täysin pihalla kumppaniasioista. Talonen ei itse osallistunut kumppanikeskusteluihin, koska häntä ei niihin haluttu. Tämä epätietoisuus neuvottelujen tilasta ärsytti Soneran hallituksen jäsenistä erityisesti Liisa Jorosta.

Soneran tuotekehitys ei tuottanut luvattuja uusia tuotteita ja palveluita markkinoille ja Soneran tytäryhtiöt Zed, SmartTrust ja Plaza eivät saaneet juuri mitään aikaiseksi. Lisäksi markkinoiden sisäpiirissä alkoi levitä huhuja Soneran sisäisestä tilasta. Soneran kurssi jatkoi alamäkeään. Kumppanineuvottelut saattoi unohtaa Euroopan suurten kanssa. Jäljellä oli vain Telia, jolla oltiin pyyhitty lattiaa aiemmin. Ei näyttänyt hyvältä. Tapio Hintikka saikin tehdä tosissaan töitä, jotta Sonera saatiin työnnettyä Telian syliin maaliskuussa 2002 edes jonkinlaisin ehdoin.

Relander ja Nokia

Sonera teki Vennamon ja Salinin aikana läheistä yhteistyötä Nokian kanssa erityisesti verkkopuolen hankkeissa, ja yhteistyö oli molemmin puolin tuloksellista. Soneralla oli erittäin tärkeä rooli Nokian sparraamisessa teknisesti huippukuntoon 1990-luvulla. Nokialla arvostettiin yhteistyötä Soneran kanssa mm. GSM-verkkoratkaisujen alueella ja oltiin siitä kiitollisia.

Relanderin näytti epäilevän, että Nokia varasti Soneran ideat ja Sonera ei hyötynyt yhteistyöstä mitään. Relander halusi vetää ovet ja ikkunat kiinni Nokian suuntaan. Tämä oli suuri muutos Vennamon ja Salinin linjaan. Relander vaati käyttämään äärimmäisen tarkkoja salassapitosopimuksia nokialaisten kanssa. Soneran henkilöstön keskuudessa tämä tulkittiin usein niin, että nokialaiset olivat epäluotettavia ja heidän kanssaan ei pitänyt tehdä yhteistyötä. Niinpä Nokian kanssa oli tehtävä mahdollista yhteistyötä puolittain salaa.

Relander tapasi Jorma Ollilan ensimmäisen kerran elämässään vasta huhtikuussa 2000. Tapaaminen oli kuiva, virallinen ja lyhyt. Relander ei pitänyt tapaamisen perusteella Ollilaa yhtä "kovana kundina" kuin itseään. Nokian johtoryhmään Relanderilla oli puutteelliset suhteet.

Nokialla Soneraan suhtauduttiin hyväntahtoisesti. Korkean tason vierailudelegaatioita kävi jatkuvasti Nokian pääkonttorissa, jossa vieraita kehotettiin usein vierailemaan myös Soneralla. Tämä olisi ollut Soneralle ainutlaatuinen mahdollisuus solmia huipputason kontakteja. Relanderille eivät kuitenkaan kelvanneet Nokian "tähteet". Hän halusi solmia itse omat suhteensa.

Monesti delegaatio, joka oli tulossa vierailemaan Nokian pääkonttorissa, otti etukäteen yhteyttä Soneraan ja kysyi vierailulupaa. Vierailulupa yleensä annettiin, mutta isäntinä Soneran päässä olivat usein vahtimestaritason isännät. Tämä saattoi varsinkin Aasiasta tulleet vieraat valtavaan häpeään. Vieraat olivat monesti ministereitä tai toimitusjohtajia. Relanderia ja hänen sisäpiiriään ei koskaan kiinnostanut isännöidä tällaisia delegaatioita. Monille asiaa seuranneille tämä oli käsittämätöntä ja he häpesivät syvästi Soneran puolesta.

Soneran luhistumista on seurattu surullisin katsein Nokian pääkonttorissa Espoon Keilaniemessä. Vanhalle ja pitkäaikaiselle kumppanille olisi toki toivottu parempaa.