Meillä Suomessa on tapana, että korkein oikeus esittää pitävät tulkinnat siitä miten Suomen lakia tulkitaan ja eduskunnan perustuslakivaliokunta toimii "perustuslakituomioistuimena". Liikenne- ja viestintäministeriö on kuitenkin unohtanut nämä lainkäytön perusteet ja heidän näkemyksensä mukaan oikeustieteen tohtori Lauri Railas on pätevä tekemään yksin tulkinnan siitä, mikä on lainsäädännön mukaan mahdollista ja mikä ei. Vahinko vaan, että tuolla tulkinnalla ei ole mitään juridista arvoa.

FiComin Reijo Svento on katsonut parhaaksi toimia kukkahattusetänä ja jakelee katteettomia lupauksia siitä, että kaikki Internet-operaattorit ryhtyvät sensuroimaan verkkoa. Luotettavien lähteiden kautta on kuitenkin selvitetty, että kaikkien suurten operaattoreiden taholla on merkittävää vastusta tällaiselle toiminnalle. Julkisuudessa on ministerien ja virkamiesten puheissa juututtu lakipykäliin, vaikka vastutus tulee aivan muista näkökohdista kuin siitä onko poliisilla oikeus luovuttaa operaattorille tietoja vahingollisista sivuista vai ei.

Todellinen vastustus lähtee siitä, että yksittäinen IP-osoite tai palvelimen osoite on liian karkea suodatusmenetelmä mahdollisesti laittoman materiaalin suodattamiseksi. Palvelinten IP-osoitteet muuttuvat ja samassa osoitteessa voi olla tuhansia tai jopa miljoonia muita sivustoja, jotka tulisivat suodatetuiksi täysin perusteettomasti. Ministeriön tai FiComin esittämissä suodatusmekanismeissa ei ole myöskään otettu lainkaan kantaa siihen, milloin osoite pääsisi pois suodatuksesta. Listaus ei kuitenkaan voi olla ikuinen.

Listan halutaan myös olevan salainen, vaikka kyse on julkisista tiedoista ja suodatuksen osuessa kohdalle siitä olisi kuitenkin pakko kertoa verkkopalvelun käyttäjälle. Mikäli Internetin nimipalvelua käytettäisiin ehdotettuna suodatusmekanismina, olisi tieto automaattisesti julkista, jos vain osaa sitä kysyä. Itse olettaisin sananvapauden puolustajien muodostavan tästä salaisesta listasta laillisesti muodostetun julkisen listan hyvin nopeasti. Välineet tähän on olemassa ja testattu jo muissa Pohjoismaissa.

Toinen vastustusta aiheuttava tekijä on kustannukset. Vapaaehtoiselta pohjalta toteutettuna kustannukset maksaa asiakas. Käytännössä siis kun asiakas ei ole ostanut meiltä dna Nettiturva -palvelua, jossa on lapsilukko, niin asiakas laitettaisiin maksamaan siitä lapsilukosta halusi tai ei. Sen mekin tiedämme, että jos asiakas saa valita, niin asiakas ei maksa ja vaihtaa tarvittaessa vaikka operaattoria. Nyt pyritäänkin luomaan ympäristö, jossa kaikki operaattorit sensuroivat ja asiakkaalle ei jää vaihtoehtoja, jolloin asiakas maksaa joka tapauksessa siitä mitä hän ei halua tai tarvitse.

Kolmas vastustusta aiheuttava tekijä on ajatus siitä, että jos lainsäädännön avulla suodatukseen pakottaminen edellyttäisi vähintään perustuslain säätämisjärjestystä tai jopa perustuslain muuttamista, niin millä oikeudella Susanna Huovinen, Reijo Svento ja muut kukkahattutädit ja -sedät ovat oikeutettuja päättämään sensuurista, kun samaan aikaan pelätään, että eduskunta ei tällaista sensuurilakia hyväksyisi.

Vastustan Internetin suodattamista eikä Internet-operaattorin asiakkaille saa toteuttaa mitään sensuuria. Operaattoreilla on tarjolla lisämaksullisina palveluina tietoturvapalveluita, joihin kuuluu lapsilukko, joka suodattaa myös lapsipornoa sekä liittymätyyppejä, joissa on vastaavat suodatukset myös verkossa toteutettavana palveluna. Näissä palvelusta maksaa se asiakas, joka palvelua kokee tarvitsevansa, eikä suodatusta toteuteta niille, jotka eivät sitä tarvitse tai eivät halua siitä maksaa.

Lisätietoja:

Matti Nikki: Lapsipornon suodatus internetissä ja miksi se ei toimi